M&T: Viikko sitten taidettiin viimeksi kirjoitella tänne. Meillä oli silloin suunnitelmissa lähteä Ferroliin tutustumaan paremmin siihen OM:n toimistoon ja sen yhteydessä toimivaan seurakuntaan. Sunnuntaiaamuna aikaisin käveltiin (koska myöhästyttiin paikallisbussista) bussiasemalle ja noustiin Ferrolin bussiin ilman mitään kiirettä. Bussikin tuli asemalle vartin verran myöhässä ja kuski jäi vielä asemalla juttelemaan lippujenmyyjän kanssa ihan kaikessa rauhassa. Niin espanjalaista. Päivä oli pitkästä aikaa tosi nätti ja maisemat oli hienot. Ferrolissa OM:n kaveri haki meidät asemalta ja mentiin yhdessä kirkolle. Seurakunnan kokouksessa laulettiin paljon, oli opetusta ja T esitteli itsensä seurakunnalle ja kertoili vähän muutenkin itsestään ja elämästään. Vaikka T osaakin jo espanjaa ihan kiitettävästi niin tuossa tilanteessa turvauduttiin englannin kieleen ja tulkkiin. Jumalanpalveluksen jälkeen vielä syötiin kirkolla koko porukalla. Ruokana oli kaikkea hyvää (kanelivanukasta ja pitsaa) ja kaikkea pahaa (brasilialaista tummaa öllöä riisimössöä). Ruuan jälkeen siivottiin vähän jälkiä ja me lähdettiin tutustumaan kaupunkiin yhden nuoren perheen kanssa seurakunnasta. G ja R lapsineen veivät meidät ensin aurinkoiseen satamaan kävelemään ja siitä keskustorille jätskille. Takki oli vielä hyvä apu, mutta muuten oli jo ihan kiva ilma. Jätskikään ei tuntunut kylmältä. Jatkoille mentiin G:n ja R:n kotiin. Kuunneltiin musiikkia, kateltiin valokuvia, juotiin limpparia ja oleiltiin vaan. Kutsuivat meidät uudelleenkin kylään ja mennään kyllä mielellään. Yöksi mentiin OM:n työntekijän luokse. Aamulla oli ihanaa käydä suihkussa, josta tuli paljon lämmintä vettä ja paineella. Aamupalan jälkeen M heitettiin bussiin (M:n piti mennä kouluun) ja T jäi vielä aamupäiväksi sopimaan työhommista. T tekee nyt siis Espanjan OM:lle mainoksia ja esitteitä silleen vapaaehtoispohjalta. Hieno homma kun T saa jotain hommaa mistä tykkää (koulujuttujen loputtua) ja saa harjotella noita kuvanmuokkausjuttuja ja samalla vielä auttaa.
Viikko meni taas aika reippaasti ja sateisesti. Tiistaina käytiin molemmat lentopalloa pelailemassa ja saatiin uusia urheilumustelmia (T polviin ja M käsivarsiin). Keskiviikkona M:llä oli esitelmä espanjantunnilla ja torstaina tunnin mittainen esitelmä antropologian tunnilla "luterilaisuuden vaikutuksesta suomalaiseen kulttuuriin". Molemmat siis espanjaksi ja ihan menestyksellä meni. Loppuaikana Espanjassa ei enää sitten pitäis vastaavia ollakaan. Loppuviikosta oli taas sitten seurakunnan nuorten juttuja, joista tarkemmin vois kertoa Vigon reissusta...
Viime lauantaina käytiin Vigossa seurakunnan nuorten porukan kanssa. Päivä oli ihan kaunis ja päästiin kaverin isän kyydillä Vigoon. Vigossa oli Galician seurakuntien nuortentapahtuma, jossa oli muutamia bändejä, puhujia, ruokaa ja sen semmosta. Tapahtuman nimi oli Contracorriente eli "vastavirtaan". Tapahtuma järjestettiin kahdessa paikkaa, joista toinen oli paikallisen seurakunnan kokoontumispaikka ja toinen jonkunlainen (aika pieni) keikkasali kellarissa. Paikka oli koristeltu ihan tosi hienosti - seinillä ja joka puolella oli kaikkea veteen liittyvää (mm. kastelukannuja ja maalattuja vesipisaroita). Koristelussa oli oikeesti nähty vaivaa. Aamupäivästä tapahtumassa oli kaks bändiä esiintymässä ja puhuja niiden välissä. Sitten oli ruoka (sämpylä) ja leikkejä (joiden aikana meidän porukka kävi Mäkissä). Iltapäivällä oli kanavat, joista me osallistuttiin "luovuus" ja "mahdollisuus" -kanaviin. Illemmalla sitten oli tapahtuman pääkonsertti. Siellä oli taas lämppäribändi ja sitten pääesiintyjä. Pääesiintyjät, The Steels, oli tulleet Briteistä asti ja soittivat ihan kivaa aika perusrokkia (noin M:n mielipiteen mukaan). Illalla meinas olla jo iso väsy ja kotiin päästiin taas saman kaverin isin kyytillä. Meidän porukka oli tuolla aika monikulttuurista, mutta se on täällä seurakunnan porukoissa ihan tavallista koska noin puolet seurakuntien jäsenistä on yleensä maahanmuuttajia. Meitäkin oli paikalla sitten Suomen lisäks Meksikosta, Ecuadorista, Romaniasta, Brasiliasta, Argentiinasta ja tietenki Espanjasta. Oli ihan hauska päivä. Seuraavana päivänä nukuttiinki sitten iso osa päivää kun nukkumaan päästiin vasta aika myöhään.
Maanantai oli M:llä vapaapäivä koulusta, koska taas oli jonkun pyhimyksen päivä. Illalla H, meidän kaveri Ecuadorista, tuli illalla harjoittelemaan meille matikankoettaan varten. Saatiin siis harjotella taas pitkästä aikaa trigonometriaa ja opetustaitoja. Ainiin ja pitää tuosta sikainfluenssastakin vielä kommentoida. Etelä-Espanjassa (kaukana täältä) oli ollut yksi sairastunut, mutta eipä tuosta vielä säikähdetä. Ei meillä siis hätää, pestään käsiä. :o) Muuten täällä vaan odotellaan epätoivoisesti kesää. Tulis jo. Täällä on kylmä. Suomessa lämpösiä kelejä on kuulemma viime aikoina riittänyt. :P Noh, perästä tullaan täällä etelässä!

No comments:
Post a Comment