T&M: Talvisena keskiviikkoaamuna nousimme junaan Jyväskylän rautatieasemalla. Juna vei meidät ja neljä rinkkaamme Tampereelle. Tampereella bussi kuljetti meidät lentokentälle. Bussia odotellessamme tuli vastaan tyttö, joka oli ollut juuri viime keväänä Santiagossa vaihto-opiskelijana. Saatiin vähän viime hetken vinkkejä reissuun ennen lähtöä. Oli aika sattuma :o)
Lentokentällä meitä odottelivat Ryanairin tiukkapipoiset virkailijat, jotka antoivat meidän ottaa mukaan tavaraa 15 kiloa rinkassa ja 10 kiloa yhdessä käsimatkatavarakapsäkissä. Eli ei läppäreiden laukkuja erikseen niinkuin oltiin ajateltu. Tunnin hikoilun ja tavaran karsimisen jälkeen T:n serkku E tuli ihanana ihmisenä hakemaan pois meijän ylijäämäkamat ja jatkettiin matkaa noin 10 kg kevyempinä. Rinkat painoi lopulta 15,0 kg, 14,9 kg, 9,9 ja 9,9 kg. Vältettiin 15 e lisämaksut jokaiselta ylimääräiseltä kilolta. No, eipä tullut turhaa mukaan kannettavaksi :D. Lentokone vei meidät Saksaan Frankfurtiin ja jalat siellä maalaiskylän läpi teollisuusalueelle motelliin, jota luultiin ensin autokorjaamoksi (mentiin kysymään sieltä ohjeita motellin löytämiseksi, koska se oli ainoa paikka lähipiirissä, missä näkyi ihmisiä ikkunasta - oltiinkin motellissa jo). Paikka oli sisältä paljon kivempi ja siistimpi kuin ulkoa olisi olettanut. Mukavan ja pitkän motelliyön jälkeen käytiin saksalaisella aamukävelyllä ja mentiin bussilla lentokentälle ja taas ilmaan. Ilman kautta lennettiin Santiago de Compostelaan.
Ensinäkymä oli - pilivine. Pilvet hipoivat puunlatvoja, joten maisema lentokoneen ikkunasta oli valkoharmaa ihan maanpinnan lähelle asti. Santiagoon päästiin hyvin busseilla ja hostellikin löytyi. Ensimmäinen ilta vietettiin tutustumalla vanhaan kaupunkiin. Katedraali teki vaikutuksen. Se tuli yhtäkkiä esille talojen takaa ja näytti sadesumun ja valojen läpi aika majesteettiselta. Pitää mennä katsomaan uudelleen joku päivä, että oliko se oikeasti niin hieno vai oliko se vain väsyneen mielen harhoja. Yö nukuttiin vilpoisessa hostellihuoneessa lämpöisten peittojen alla unia nähden.
Tänään ollaan jatkettu kaupunkiin tutustumista. Käytiin hakemassa espanjalaiset prepaid-liittymät kivalta tädiltä, joka hommasi meille myös kaikkia ilmaisia lisäosia liittymään. Esim. 5 euron verran ilmaisia puheluita Suomeen kuussa (näillä hinnoilla noin 20 min puhetta)! T kirjoitti heti viestin uudella liittymällä espanjalaiselle kaverilleen espanjaksi. T:n espanjan opiskelu tuntuu lähtevän kivasti käyntiin. Tänään T tilasi jo ihan itse kahviakin sujuvalla espanjankielellä. Maksupuolessa on vielä ehkä harjoittelun varaa. M:n koulujuttuja ollaan tänään kans selvitelty. Viiden eri yliopistorakennuksen ja kilometrien sadekävelyn jälkeen M sai ilmoittauduttua yliopistoon ja sai infoa espanjankurssista. Siinäkin saavutus. Yliopisto tarjosi uudelle vaihtarille yliopiston repun ja sadetakin (Santiagossa kun ollaan) :P
Kunnolliset sadekamppeet täällä on tosiaan osoittautuneet jo nyt ihan kullanarvoisiksi! Tänään oli sellainen myrskypäivä, että koulutkin oli kuulemma peruttu tältä päivältä. Illalla mentiin tuulen, vaakasuoraan tulevien vesiryöppyjen ja rikkinäisten sateenvarjojen viidakon läpi käymään seurakunnalla, mutta ilta oli ilmeisesti peruttu sään takia. Tänään ollaan myös metsästetty asuntoa ja soiteltu läpi useita ehdokkaita. Käytiin katsomassa jo yhtä, mutta ei sitä kelpuutettu. Epämääräinen tuoksu ja 5 menevän oloista elämäntavoiltaan rauhalliseksi väitettyä kämppistä suuntasivat meidän kämpänetsintää muualle. Huomiseksi ollaan sovittu jo yksi asunnonnäyttö. Ja lisää sovitaan huomenna. Tavoitteena asunto. Kaupunki vaikuttaa kivalta vaikka koko ajan sataakin. Joka puolella on vihreää (ja sateenharmaata) ja puissa kukkiakin. Pitää vaan pitää reipas asenne ja sadevaatteet päällä niin kyllä tästä hyvä tulee.

Tee ja Ämmä seikkailee :D
ReplyDelete"Todo pasa por algo", sattumakin.
ReplyDelete