T&M: Reissun päällä ollaan oltu jo aika tarkkaan viikon verran. Kelit on vaihdellu sateen, auringonpaisteen ja raekuurojen välillä. Eniten on ollut sadetta, pääasiassa kuitenkin lähes harmitonta tihkua. Onneksi kuitenkin nyt taas lämpöisempää. Välillä lämpötilat olivat vain muutaman asteen plussan puolella, mutta tänään taas oli +13 astetta. Viime päivinä lehdet ovat tulvineet juttuja ohi kulkeneen myrskyn tuhoista. Kaatuneita puita on raivailtu ympäri Pohjois-Espanjaa ja sähköjä on korjailtu monin paikoin. Meille myrsky oli lähinnä hauska kokemus. Puuskissa tuuli puhalsi sen verran navakasti, että oli tekemistä paikoillaan pysymisessä. Tuli testattua DrymaxX -puvut kunnon kelissä. Hyvin tuntuivat vettä pitävän.
Myrskyä kovempi koettelemus on ollut asunnon löytäminen. Hankittiin paikalliset prepaid -liittymät ja niihin on täytynyt jo kertaalleen ladata lisää puheaikaa, kun edelliset on soiteltu loppuun asuntoilmoitusten perässä. Käytiin katsomassa yhteensä ainakin seitsemää asuntoa. Soitettujen puheluiden määrää ei voi edes laskea. Asuntoilmoituksia löytyy lehtien ja internetin lisäksi katujen varsilta mitä erikoisemmista paikoista. Puhelinpylväät, kauppojen ikkunat ja porttikongit ovat tulleet tutuiksi. Lisäksi monet ilmoitukset tunnistaa jo kaukaa koon ja muodon perusteella samoiksi, jo ennalta tutuiksi ja läpi soitetuiksi ilmoituksiksi. Kävelykilometrejä on myös tullut reilusti. Hyvää treeniä mahdollisia vaelluksia silmälläpitäen.
Asuntonäytöt ovat olleet varsin vaihtelevia. Yksi kämppä oli muuten ihan täydellinen, mutta vessan katto ja osa seinistä oli täysin homeessa. Henkeä ahdisti vielä pari tuntia sisällä käymisen jälkeen. Ehkä kuitenkin mieleenpainuvin kokemus oli ilmoitus asunnosta hyvällä kadulla. Puhelimessa meidät ohjattiin kysymään toiselta kadulta sijaitsevasta osoitteesta henkilöä näyttämään meille asuntoa. Lopulta ilmoituksessa mainittu asunto sijaitsikin tällä huonommalla sivukadulla. Vastassa oli vain hieman metriä pidempi mummeli, joka esitteli meille talonsa kellarihuoneiston takapihan varastokoppia myöten. Tutuksi tulivat myös osa kahdeksasta villikissasta, joita mummo ruokkii takapihallaan. Vuoron perään (kaikki 3) oltiin vähän pihalla siitä mitä tapahtuu. Kyselyn jälkeen kuitenkin selvisi, että ilmoitukseen oli laitettu parempi kadunnimi vain siksi, koska ihmiset tietävät sen kadun kuulemma paljon paremmin.
Vihdoin neljän päivän aherruksen tuloksena löydettiin varsin mukava kimppakämppä. Lähdettiin ilmeisesti merta edemmäs kalaan, sillä kyseinen asunto on meidän hostellin vieressä - heti seuraavan oven takana. Asunnossa asuu meidän lisäksi yksi poika argentiinasta ja yksi USA:sta. Neljänteen huoneeseen tulee vielä joku. Muut kämppikset ovat kuulemma paljon matkoilla ja menossa, joten kämpässä on yleensä aika rauhallista. Meillä on oma valmiiksi kalustettu, iso huone ja sen lisäksi yhteinen kylpyhuone ja keittiö. Lisäksi hinta oli lähes puolet toisia kimppakämppiä halvempi. Halvan hinnan lisäksi kämpän hyviä puolia ovat uusi pyykkikone, siisti jääkaappi, mikro, uuni, lämmin vesi ja lämmitys. Näitä etuuksia kun ei täällä ole vakiovarusteina kaikissa kalustetuissakaan kämpissä.
Kaupunki on tullut ainakin vanhan keskustan ympäriltä varsin tutuksi. Sunnuntaina käytiin jumalanpalveluksessa meille suositellussa seurakunnassa. Vaikutti varsin mukavalta paikalta ja porukka oli heti innolla tutustumassa uusiin tulokkaisiin. Oli ihan tervetullut ja hyvä olo siellä (vaikka T ei ihan kaikkea ymmärtänytkään). Huomenna muutetaan uuteen kämppään. Siellä ei ole vielä nettiä, mutta heti saman kadun varressa on vapaa-ajankeskus, jossa on ilmainen netti päiväsaikaan maanantaista lauantaihin. Eihän sitä tiedä vaikka hankittaisiin netti vielä omaan kämppäänkin. Tällä hetkellä olo on helpottunut, kun kämppä löytyi tuskallisen pitkältä tuntuneen etsinnän jälkeen. Nyt voi katsella ympärilleen muutenkin kuin asuntoilmoituksia etsien.

No comments:
Post a Comment