Saturday, June 27, 2009
Samat tekstit suunnilleen englanniksi. Hi!
Thursday, June 25, 2009
Matka jatkuu
Nyt ollaan Estella- nimisessä paikassa. Täällä tuli vastaan myös Caminon ensimmäinen suomalainen mies. Oli joutunut jättämään matkan kesken jonkun pöpön takia. Päivän hauskin kohta oli ruokatauolla, kun meidän ohi käveli täti perässävedettävan matkalaukun kanssa. Toivotettiin sille hyvää matkaa ja sitä vähän nauratti.
M:llä on jo muutama pieni hiertymä varpaissa. T on saanut matkata ihan ilman minkäänlaisia ongelmia. Monilla on täällä ollut polvet kovilla, eikä ole tullut vastaan oikeastaan ketään, jolla ei olisi rakkoja jaloissa tai vastaavia haittoja. Kiitollinen saa olla siitä, että on mennyt näin hyvin. Toivotaan, että jatko sujuu samaan malliin. Kävelypäiviä on jäljellä vielä noin 28. Katsotaan miten reissu etenee.
Wednesday, June 24, 2009
Kävelyllä
Moi!
Pikaviesti Puente la Reinasta. Edellinen blogi jäi kirjoittamatta ja ei siis kerrota teille, että meillä kävi Espanjassa kylässä 4 suomalaista kaveria. Mutta kivaa oli silti. :)
Lähdettiin 18. päivä Santiagosta junalla Ranskaan päin. Ensin pysähdyttiin San Sebastianiin yhdeksi yöksi ja seuraavana päivänä jatkettiin matkaa Sant Jean Pied de Port:iin, Ranskaan. Sieltä lähdettiin seuraavana päivänä kävelemään Pyreneiden yli kohti Espanjaa ja Santiagoa jälleen. Matkaa meillä on edessä vielä 680 kilometriä ja takana noin 95km.
Kaikki on mennyt tähän saakka erittäin hyvin. Kummallakaan ei oo ollu edes yhtään rakkoa jaloissa. Hyvät vaelluskengät on siis järkevä sijoitus. Maisemat on olleet hienot ja päivät kuumat. Aamulla ollaan lähdetty yleensä matkaan seitsemän aikoihin ja sitten kävelty 6-8 tuntia (reilu 20km/päivä). Kuvia ei valitettavasti tähän hätään saada koneelle, mutta eiköhän jossain välissä vielä jotain. Viimeistään sitten Suomesta, jonne laskeudutaan aamuyöstä 29. heinäkuuta. Hyvin on mennyt. Nettiaika loppuu. Terkkuja!
Monday, June 1, 2009
Turnausta, vaellusta ja Portugalia
Ranskan reissun jälkeen on tapahtunut kauheesti, mutta onneksi ei kuitenkaan mitään kauheuksia. Ensimmäinen normaalista arjesta poikkeava tapahtuma oli turnaus, jossa pelattiin sekajoukkueilla lento-, kori-, jalka- ja käsipalloa. Meidän joukkueessa oli meidän molempien lisäksi kolme paikallista nuorta. Lähes kaikki meni ennakkoon odotetusti. Lentopallo ja käsipallo olivat meidän joukkueen vahvat lajit, kun taas toiset meni huonommin. Lopulta sijoitus oli viides, kuuden joukkueen sarjassa. Näiden lajien lisäksi kokeiltiin kahden hengen joukkueissa paikallista vanhaa peliä nimeltä ”chave”. Siinä oli tarkoituksena osua 12-
Muutama päivä turnauksen jälkeen, eli torstaina, lähdettiin vaellukselle kohti
Viime viikonloppuna käytiin sitten viimein Portugalin puolella Porton kaupungissa. Siitä kun oli pitkään puhuttu. Torstaina illalla päätettiin, että huomenna on mentävä, jos meinataan. Perjantaina suunnattiin linja-autoasemalle ja ostettiin liput vajaan kolmen tunnin bussimatkalle edestakaisin. Perille päästyä lämpömittarit näyttivät reilua kolmeakymmentä astetta. Etsittiin sopiva halpa hostelli ja lähdettiin tutustumaan kaupunkiin. Vanha kaupunki oli ihan kivan näköinen ja paljon värikkäämpi kuin Espanjalaiset kaupungit. Vanhan kaupungin vierestä meni joki ja sen varrella oli vaikka mitä nähtävää. Kaupunkiin tutustumisen lisäksi päästiin viettämään pari tuntia myös rannalla. Vesi oli harmi vaan niin jäätävän kylmää, ettei siellä tehnyt mieli uida. Sunnuntai-iltana oltiin sitten takaisin kotona Santiagossa. Oli mukava reissu ja lämmintä riitti joka päivälle. Toivottavasti lämpimät ilmat jatkuvat vielä, sillä torstaina tänne tupsahtaa 4 kaveria Suomesta. Olis mukavampi kierrellä paikkoja hyvissä säissä.